Tule mukaan rakentamaan virtuaalista Viinaralli-autoa jolla ei haeta ainuttakaan lastia Virosta!

Auto tuhotaan julkisesti samaan aikaan kun hallitus aloittaa alkoholipoliittisen lainsäädännön kokonaisuudistuksen käsittelyn.

TOLKKU KÄTEEN -KAMPANJA TOLKULLISEN ALKOHOLIPOLITIIKAN PUOLESTA
Valtiovalta on käynnistänyt alkoholilainsäädännön kokonaisuudistuksen. Tavoitteena on, että uusi alkoholilaki astuisi voimaan vuoden 2017 alusta. Tolkku käteen kampanjan tarkoituksena on tuoda kuuluville kansalaisten ääni ja kannustaa hallitusta tolkullisiin päätöksiin.



TOLKKU KÄTEEN YHTEISÖN TEESIT OLIVAT:

- Alkoholiveron asteittainen laskeminen ja sen myötä viinarallin lopettaminen.
- Ravintoloiden aukioloaikojen vapauttaminen.
- Panimoille ulosmyyntioikeus suoraan panimoilta.
- Päättäjien täytyy keskittyä alkoholin ongelmakäytön varsinaisten syiden kitkemiseen, kuten työttömyys, syrjäytyminen ja eriarvoisuus.


TOLKKU KÄTEEN KAMPANJAN AJAMAT ASIAT

- Panimoille ULOSMYYNTIOIKEUS suoraan valmistuspaikalta.
- Kaikki käymisteitse valmistetut juomat PÄIVITTÄISTAVARAKAUPPOIHIN.
- Alkoholiveron laskeminen ja sen myötä VIINARALLIN LOPETTAMINEN.
- Ravintoloiden aukioloaikojen VAPAUTTAMINEN.
- Ravintoloiden ARVONLISÄVERON ALENTAMINEN myös juomatuotteilta.


JOUKKORAHOITUS MAHDOLLISTAA KAMPANJALTA MM.

- Virtuaalisen Viinaralli-auto -kampanjan tuotannon kaikkineen
- Tolkku käteen -sosiaalisen median toimet (Facebook- ja Instagram-kampanjat)
- Tolkku käteen -verkkojulkaisun ja Tolkku käteen Facebook -palstan sisällöntuotannon
- Henkilökohtaiset jalkautumiset ja keskustelut poliittisten päättäjien ja eri sidosryhmien kanssa
- Tolkku käteen -mediavierailut; radio, TV, printti- ja verkkomediat
- Tiedotteet
- Maksulliset infokampanjat eri medioissa
- Yhteistyökuviot eri tapahtumien ja toimijoiden kanssa
- Laajan kansalais-, ammattilais- ja toimialakeskustelun herättämisen alkoholilain kokonaisuudistuksesta ja sen tavoitteista



Vuosia päämäärättömästi poukkoillut ja koko ajan tiukentuva alkoholipolitiikka on tullut tiensä päähän. Nykyisen lainsäädännön ja politiikan vuoksi menetämme jatkuvasti lukuisia työpaikkoja useilla eri toimialoilla. Kärjessä ovat ravintola-, matkailu-, kaupan-, panimo- ja viihdealat sekä niihin liittyvät monet muut toimialat.

Aika on ajanut aikuisten kansalaisten liiallisen holhoamisen ohi. Nuorison ja nuorten aikuisten alkoholinkäyttö on laskussa – ilman kasvavaa holhousta. Pelottelu- ja kieltopolitiikka vain lisää nuorison kiinnostusta tähän ns. “kiellettyyn ja piiloteltuun aikuisten” juomaan.

Suomi-laivan on vihdoin käännettävä kulkunsa kohti yleiseurooppalaista alkoholipolitiikkaa ja kohtuuteen perustuvaa maistelukulttuuria. Vaadimme poliittisilta päättäjiltä asennetta ja tolkullisia päätöksiä, jotka tarjoavat mahdollisuudet luonnolliselle suhtautumiselle alkoholiin osana nykyaikaista ajattelutapaa ja moniarvoista yhteiskuntaa.

Toivomme päättäjiltä myös aitoa halua ja konkreettisia tekoja, joilla pysäytetään alati kasvava viinaralli niin maalla, merillä kuin verkossa. Puretaan turhat kiellot sekä säännöt ja otetaan yhdessä askel kohti muuta eurooppaa.




OSALLISTU JA MAHDOLLISTA!

Kampanjan ytimessä toimii ”VIRTUAALINEN VIINARALLIAUTO”, josta kukin henkilö, yritys tai yhteisö voi hankkia itselleen sopivan rahoitusmuodon jolla saa itselleen ”tarratilaa” autosta ja/tai kampanjan verkkosivuilta. Virtuaaliralli-auton verkkosivua tullaa jakamaan laajasti sosiaalisessa mediassa sekä verkossa eri foorumeilla. Samalla sitä käytetään hyväksi kampanjan mediatoimissa. Lopulta Viinaralli-auto tuhotaan julkisesti hallituksen aloittaessa alkoholilainsäädännön kokonaisuudistuksen käsittelyn. Näin ollen valmistaudu massiiviseen näkyvyyteen.




TALLIPÄÄLLIKKÖ 1600 € 

 

Viinaralli-auton puolikas katto + Nimi tai Logo kohdassa Tallipäällikkö + linkki verkkosivuillesi + Kunniakirja taistelusta Tolkullisen Suomen puolesta + banneri www.tolkkukäteen.fi verkkosivuilla (12 kk) +  nimi verkkosivuilla osastoon TOLKKU KÄTEEN VÄLITTÖMÄSTI! + Kutsu Viinaralli-auton tuhoamistilaisuuteen. Kirjoita haluamasi Nimi + vapaa viesti 40 merkkiä viestikentään ja se päätyy Viinaralli-auto verkkosivulle.  Jos et halua nimeäsi, nimimerkkiäsi tai viestiäsi sivulle, älä kirjoita tähän mitään. Julkaisemme vain sen mitä kirjoitat. Mahdollisuus oman logon käyttöön Viinaralli-autossa jonka voi toimittaa meille sähköpostitse info@tolkkukateen.fi

SAATAVILLA 2kpl



KULJETTAJA 390 € 

 

Tarra Viinaralli-auton konepellille + vapaa viestitila 100 merkkiä Viinaralli-auto verkkosivulla + linkki omille verkkosivuillesi + Nimi tai Logo verkkosivuilla kohdassa Kuljettaja + Kutsu Viinaralli-auton tuhoamistilaisuuteen. Kirjoita haluamasi Nimi + vapaa viesti 40 merkkiä viestikentään ja se päätyy Viinaralli-auto verkkosivulle.  Jos et halua nimeäsi, nimimerkkiäsi tai viestiäsi sivulle, älä kirjoita tähän mitään. Julkaisemme vain sen mitä kirjoitat. Mahdollisuus oman logon käyttöön Viinaralli-autossa jonka voi toimittaa meille sähköpostitse info@tolkkukateen.fi

SAATAVILLA 14kpl



KARTANLUKIJA 190 €   

 

Tarra Viinaralli-auton kylkeen + Nimi ISOLLA + vapaa viestitila 100 merkkiä Viinaralli-auto verkkosivulla + linkki omille verkkosivuille kohdassa Kartanlukija + Kutsu Viinaralli-auton tuhoamistilaisuuteen. Kirjoita haluamasi Nimi + vapaa viesti 40 merkkiä viestikentään ja se päätyy Viinaralli-auto verkkosivulle.  Jos et halua nimeäsi, nimimerkkiäsi tai viestiäsi sivulle, älä kirjoita tähän mitään. Julkaisemme vain sen mitä kirjoitat.

SAATAVILLA 20kpl



MEKANIKKO 49 €  

 

Nimi ISOLLA + vapaa viestitila 80 merkkiä Viinaralli-auto verkkosivulla Mekaanikko + Kutsu Viinaralli-auton tuhoamistilaisuuteen. Kirjoita haluamasi Nimi + vapaa viesti 40 merkkiä viestikentään ja se päätyy Viinaralli-auto verkkosivulle.  Jos et halua nimeäsi, nimimerkkiäsi tai viestiäsi sivulle, älä kirjoita tähän mitään. Julkaisemme vain sen mitä kirjoitat.



KATSOJA 25 € 

 

Jos et halua nimeäsi, nimimerkkiäsi tai viestiäsi sivulle, älä kirjoita tähän mitään. Julkaisemme vain sen mitä kirjoitat." Nimi + vapaa viestitila 40 merkkiä Viinaralli-auto verkkosivulla kohdassa Katsoja + Kutsu Viinaralli-auton tuhoamistilaisuuteen.  Kirjoita haluamasi Nimi + vapaa viesti 40 merkkiä viestikentään ja se päätyy Viinaralli-auto verkkosivulle.